Kuukausi: kesäkuu 2016

 

Lähdin kahden koirani (Koirat olivat isoja, toinen musta ja toinen valkoinen) kanssa ulos. Tiesin että koirat olivat pomminvarmoja ja pystyin hallitsemaan niitä pienilläkin eleillä, joten kuljin läpi pienen kylän, joka oli täynnä rikkaiden asuntoja vierivieren. Kaikki talot olivat valkoisia ja niistä tuli mieleen jonkin lämpimän maan rakennustyyli. Kadut olivat aika ahtaita ja kiemuraisia ja portaita oli paljon. Luotin kuitenkin koiriini ja tiesin ettemme kohtaisi ongelmia matkallamme.

Yhdet portaat alas kuljettuamme, vastassa oli vanha mies kahden koiransa kanssa. Otin koirani lyhyemmille hihnoille, sillä en tiennyt miten toiset koirat näihin suhtautuisi. Ohittaessa kaikki koirat olivat hiljaa ja menivät nätisti ohi, mutta papparainen alkoi huutelemaan että tappajakoirani pitäisi lopettaa. Pysähdyin ja kysyin että minkä ihmeen takia. Papparainen väitti kivenkovaa koirien hukkuneen ja rähjänneen ohituksen aikana, vaikka tiesin vallan hyvin ettei näin ollut käynyt. Vieressä seisoi kaksi nuorempaa tyttöä joilta pappa pyysi vahvistusta ja kummatkin olivat sitä mieltä että kyllä ne vähän haukahtivat. Samalla kun tytöt puhuivat sanoi papparainen ”nyt ne taas haukku”. Katsoin epäuskoisena kolmikkoa ja omia koiriani jotka rauhallisesti seisoivat vieressäni. Papparainen alkoi taas kertomaan miten vaarallisia koirani ovat, joten kävelin papan luokse ja löin tätä muutaman kerran naamaan. Tämän jälkeen lähdin jatkamaan matkaani.

Pääsimme pellolle metsän reunalla ja päästin koirat vapaaksi ja päätin testailla kuinka hyvin ne tottelevat, vaikka jo tiesinkin että ne ovat koko ajan hallinnassa. Kaverini ilmestyi myös paikalle ja samalla kun käskin koirien maata paikoillaan, näin metsässä jonkin polvenkorkuisen otuksen juoksemassa. Se näytti aika ihmismäiseltä, mutta päänä sillä näytti olevan pehmolelumainen kengurunpää. Muutenkin koko olento oli aika pehmolelumainen. Juoksennellessaan se mutisi koko ajan jotakin. Huusin sille ja se vaihtoi suuntaansa ja lähti juoksemaan meitä kohti. Lähdimme juoksemaan karkuun sitä ja yritin usuttaa koirat sen kimppuun, mutta koirani olivat liian hyväntahtoisia ja päättivät vain nuuskia peltoa ja leikkiä keskenään. Juoksimme kaverini kanssa bussiin joka oli pysäköity pellon viereen. Otus juoksi meidän perässä bussiin ja peruutimme bussin perälle sitä karkuun. Kun se tuli lähemmäs, potkaisin sen takapenkkien alle. Nyt jo ehdin kysyä siltä mikä se on ja mitä se haluaa. Makoillessaan penkin alla, otus kertoi olevansa lajia joka piilottelee pipareita joka paikkaan ja joka saa joulumielen ihmisille. Kaverini ja minun mielestä tämä kävi järkeen ja uskoimme otusta. En sitlti luottanut siihen ja halusin että se pitää etäisyyttä minuun.

Kohta bussin ovista juoksi 10 samanlaista pikkuotusta meitä kohti ja vaikka tiesinkin että ei niistä harmia ole, niin en halunnut niiden tulevan lähelle. Potkin siis kaikki lähelle tulevat kauemmaksi. Otusten jälkeen bussiin tuli ihmisiä ja tiesin että he olivat jonkun vastapuolen jalkapallotiimin edustajia. Otukset muuttuivat kissoiksi jotka silti osasivat puhua ja joillakin niistä oli vaatekappaleita. Kissat yrittivät hyökätä minua ja kaveriani päin, mutta saimme pidettyä ne hyvin loitolla. Välissä tapahtui jotain, mutta bussin lähdettyä liikkeelle, ainoa määrämpäämme oli mennä katsomaan läheisen kentän jalkapallo ottelua ja katsomaan oliko heillä pallo millä pelata.

Olen ollut pitkään kipeä, joten energia ei ole riittänyt tulla tietokoneelle heräämisen jälkeen. Nyt onneksi elämä taas alkaa voittamaan ja pystyn kirjailla ylös näitä. Ei ole ensimmäinen uni jonka nään, johon liittyy  Descendants of the Sun, sarjan päähenkilömiehet. Eipä siinä mitään, En pane pahakseni että seurustelen unissani Song Joong-ki:n kanssa 😀

Olin kaverini kanssa matkalla hienoille päivälliskutsuille ja kävelimme Helsingin keskustassa kohti määränpäätämme. Mietimme milloin deittimme saapuvat paikalle ja millä. Huomasimme kaksi vanhaa miestä edessä päin ja rupesin nauramaan hulluna. Miehet näyttivät aivan deiteiltämme, mutta vanhoina versioina. Menimme miesten luokse ja kysyimme mahtoivatko he tietää millä helikopterilla deittimme oikein tulevat. Toinen miehistä mietti hetken ja sanoi että helikopteri tulee aivan kohta rakennuksen takaa ja niinhän se tulikin. Helikopteri pyyhkäisi ohitsemme toisen rakennuksen taakse ja ehdimme nähdä kopterin sivussa olevan logon. Kiitimme vanhuksia ja jatkoimme matkaa tapahtumapaikalle.

Pääsimme ovelle jossa oli jonoa paljon ja ihmisiä virtasi sisälle laumoina. Muistin etten ollut muistanut tulostaa kutsuani ja sanoinkin sen ovella samalla kun lauma työnsi meitä sisään. Ovimies nappasi minua kädestä ja veti minut seinän vierustaan ja käski mennä toiseen jonoon, joka oli niille jotka eivät tulostaneet lippuaan. Menin jonoon ja huomasin samalla kadottaneeni kaverini. Odottelin hetken jonossa kun deittimme saapuivat perheen ja ystäviensä kanssa. He nappasivat minut jonosta ja vanhempi varakas nainen seurueesta sanoi, ettei minun tarvinnut näyttää lippua kun kuljen hänen kanssaan.

Pääsimme sisään ongelmitta ja käännyimme VIP alueelle, josta näki lavalle hyvin (Tilaisuus oli ilmeisesti jokin mallitapahtuma). Deittini istutti minut viereensä ja pöytä täyttyi ruuasta ja juomasta. Kerroin ystäväni kadonneen ovella ja deittimme päättivät yhdessä tuumin lähteä etsimään ystävääni ja lupasivat tuoda hänet tänne. Kiitin heitä ja jäin syömään samalla kun miehet lähtivät pöydästä. Kuuntelin pöytäseurueeni juttuja ja samalla kokeilin kaikenlaisia ruokia mitä eteeni tuotiin. Tiesin myös yht’äkkiä vieressäni istuvan naisen olevan anoppini ja että olin naimisissa deittini kanssa.

Kesti kauan istua muuten tuntemattomien ihmisten kanssa pöydässä, jossa minulla ei ollut oikein mitään sanottavaa. Ruokailu alkoi loppua, mutta miehet eivät tulleet takaisin. Siirryimme meidän seurueemme kanssa vähän kauemmas sohville lepäämään ja muut vieraat alkoivat jo lähteä koteihinsa. Röhnötimme kaikki sohvilla ja huomasin avoimen lääkevoide tuubin minun ja anoppini välissä. Otin tuubin ja suljin korkin. Anoppini sitten nappasi tuubin ja avasi sen taas ja alkoi laittamaan sitä käteensä. Pyysin anteeksi, etten ollut tiennyt että hän aikoi käyttää sitä ja sain vastaukseksi. ”Ei se mitään. Sinua saakin lapsettaa”

Sitten heräsin.

Kamala kurkkukipu ja nukkuminen hankalaa. Heräsin monta kertaa yön aikana vaihtamaan asentoa, mutta aika yhtenäinen uni silti tuli.

Olin laivalla ystävieni kanssa ja istuimme baarissa. Katselin yhtä miestä joka tanssi naisen kanssa ja ärsyynnyin siitä hieman. Olimme ilmeisesti jonkin sortin suhteessa tämän miehen kanssa ja tiesin hänen tanssivan toisen naisen kanssa vain ärsyttääkseen minua. Sanoin kaverilleni että nyt lähdetään pois täältä ja mennään hakemaan viinaa jostakin, eihän tätä muuten jaksa. Nousimme ylös ja huikkasin miehelle vielä: ”Jääkää te tänne tanssimaan, me lähdetää juomaan!” jonka jälkeen painuimme kaverini kanssa ulos. Käytävällä tuli vastaan vanhempi mies joka oli täysin sekaisin ja höpisi omiaan. Yritimme vältellä miestä sillä tämä saattoi tulla iholle asti, eikä ollut mitään takeita ettei hän hyökkäisi kimppuun jostain syystä.

Kaverini ja minä lähdimme sitten eri suuntiin ja huomasin pian että tuttuni häät järjestettiin myös tällä samalla laivalla. Häissä oli vieraina paljon ihmisiä joista en tykännyt joten, matkallani jouduin kohtaamaan paljon noloja vastaantulemisia. Lopulta päädyin samaan baariin josta lähdinkin ja baari oli juuri sulkemassa. Juoksin pöydälle jossa aiemmin istuimme ja huomsin maan olevan täynnä tavaroitani. Baari oli aivan tyhjä ja noukin täydeltä lattialta tavaroita ja pistin niitä läpinäkyvään laukkuun. Ketään ei kiinnostanut että olin vielä baarissa tai kukaan ei vain huomannut. Huomasin lopulta että tavaraa on niin paljon, joten joudun päättämään mitä otan mukaan ja mitä jätän sinne. Aikani keräiltyäni, päätin että tässä on nyt kaikki, joten voin hyvin mielin keksiä itseni ulos baarista. Nousin penkkien välistä ja kas kummaa. Baari oli alas viertävä ja alhaalla oli vielä asiakkaita ja henkilökuntaa työnsä touhussa. Menin läheiselle penkille istumaan ja huomasin että alhaalta päin joku nuori mies lähti kävelemään minua päin. Rukoilin mielessäni että hän ei tulisi puhumaan minulle, mutta niin kuitenkin kävi. Puhe oli sekoitus ruotsia, suomea ja englantia. Ymmärsin kuitenkin että hän kyselee olenko ruotsalainen ja osaanko ruotsia. Kerroin etten puhu ollenkaan ruotsia, jolloin miehen kaveri tuli paikalle. Minun kaverini tuli tämän jälkeen myös mukaan ja kaikki rupattelivat keskenään omiaan.

Makuuhuone oli niin kuuma että oli pakko nukkua sohvalla. Välillä heräsin koirien käyskentelyyn, mutta uneni jatkui silti koko ajan samalla teemalla.

Olin ihmisjoukon kanssa suljettu jonnekkin kellariin josta löytyi paljon huoneita ja käytäviä. Siellä oli myös murhaajjia liikkeellä emmekä voineet tietää onko oksi meistä murhaaja tai jopa kaikki. Liikeuimme aikalailla erikseen kellarissa ja yritimme tehdä normaleja päiväaskareitamme. Välillä törmäsin muihin kohtalontovereihin ja juttelimme hieman.

Yhdessä kohtaa kaksi nuorta jotka olivat sinne vangituja tulivat luokseni ja alkoivat keskenään puhella jotain. En paljoa kiinnittänyt heihin huomiota, joten näin kolmannen tulevan nurkan takaa ja tiesin heti että tämä mies yritti tappaa heidät. Niinpä menin miehen luokse ja aloin juttelemaan kaikesta ihmeellisestä hänen kanssaan silläaikaa että nämä kaksi ymmärtäisivät lähteä tilasta. Loppujen lopuksi nämä kaksikko lähti ja meistä tuli murhaajan kanssa ihan hyviä kavereita.

Seuraava muistikuva on siitä, että minä ja kolme muuta pääsimme autiolle kadulle. Oli yö ja kaduilla ei näkynyt ketään. Tiesimme että jossain täällä on näkymätön jättiläinen, joka ei halua päästää meitä lähtemään. Kadun päässä oli liikennevalomaisia kaaria ja yksi meistä kävi leikkureilla napsaisemassa jonkin näkymättömän langan valojen päältä niin että valot putosivat maahan ja katosivat. Pääsisimme pois tästä maailmasta kun saisimme kaikki valot pudotettua alas. Tyttö ehti vain kolmet valot pudottaa kun hän äkkiä nousi ilmaan ja lensi kadun toisella puolella olevaa autoa päin. Me muut menimme istumaan läheisille penkeille. Jättiläinen oli siis paikalla joten emme voisi jatkaa enää touhujamme, tai lentäisimme itse jonnekkin. Vähän aikaa juteltuamme kävi ilmi ettei jättiläinen ehkä ollutkaan meitä vastaan vaan meidän puolellamme, mutta joku muu näkymätön halusi meidät tappaa.

Jättiläinen muuttui naiseksi joka vei meidät talon sisään ja sanoi että meidän pitää pelata ja voittaa autopeli jotta pääsemme lähtemään kotiin. Istuimme kaikki pienen telkkarin edessä ja kahdelle kaverilleni annettiin ohjaimet. Olin hiukan pettynyt sillä pidän itseäni hyvänä autopeleissä ja olisin halunnut myös koittaa. Kohta saimme kaikki kuitenkin ohjaimet ja ennen kun ehdimme keksiä mitä autoa mikäkin ohjain kontrolloi, peli alkoi. Yritin kovasti tietoää mikä autoista oli minun mutta ainut jota katoin, liukui alas kaarimaista ramppia joten en voinut muuta kun painaa kaasua ja vasemmalle, etten putoaisi rampista. Päätin kuitenkin vähän testata kuuluiko auto minulle joten jarrutin. Auto myös hidasti, joten innoissani kerroin että tämä on minun. Auto meni tunneliin ja jäi jumiin oviaukkoon. Pystyin tikulla sitä työntämään, että se sujahtaisi ahtaasta aukosta. Joka kerta kun jäin jumiin, täytyi minun myös nousta ylös ja käydä nappaamassa isosta säkistä karkkia. Valitessani mitä haluan syödä keskustelin aina naisen kanssa joka toi meidät tänne ja hän valitteli että joskus autot jäävät kiinni tunnelin aukkoihin.

Sitten heräsin.

Parin tunnin unet ja herätessä kuva mielessä papparaisesta joka kurottautuu puristelemaan tissejä. Keksisin parempiakin tapoja herätä..

Oltiin kaverin ja hänen poikaystävänsä ja veljensä kanssa leijumassa hieman maanpinnan yläpuolella ja juttelemassa omista metroistamme. Koska kaikillahan on oma metro? Meillä ainakin oli. Hyppäsimme siitä autoon ja lähdimme matkaan jonnekkin, jonka olen nyt jo unohtanut. Ajelimme junaraiteita pitkin yhtä kovaa kun junat ja meillä oli selvästi kiire päästä määränpäähän. Matka jouduttiin autolla pysäyttämään kun pitkä tallirakennus tuli eteen.

Siitä sitten ulos autosta ja kävelemään tallejen läpi. Talleilla oli paljon ihmisiä, useimmat eläkeläisiä. Eläimet olivat isoja biisoneja muistuttavia vaaleita ja pitkäkarvaisia. Niillä oli pukkimaiset sarvet jotka kaartuivat alaspäin päälaelta. Olin kuitenkin varma että ne olivat tavallisia sonneja. Ihastelin näitä sonneja matkatessamme tallin läpi ja kohta huomasinkin että niitä oli myös edessämme ja jouduimme kävelemään niiden vierestä jos halusimme päästä eteenpäin. Kaverini menivät ensin ja pääsivät vaivatta ensimmäisen sonnin ohi. Itseä kuitenkin vähän pelotti, sillä kyseessä oli todella iso eläin joka saattoi olla hyvin arvaamaton. Päätin kuitenkin lähestyä eläintä kuin koiraa. Ilman äkkinäisiä liikkeitä ja vähän lässyttäen lähemmäs ja hitaasti ojensin käden kämmen ensin eläimen haisteltavaksi. Eläin nuuhkaisi kättäni, mylvi ja tönäisi kuonollaan rintaani. Pääsin kuitenkin eläimen ohi ja ehdin huokaista helpotuksesta.

Huomasin kuitenkin että edessäni oli pian toinen. Ajattelin että hyvin se tälläkin kertaa menee ja onhan täällä ihmisiä jotka voi auttaa jos eläin vauhkoontuu. Ensin kaverini menivät eläimen ohi ja pääsivät taas ongelmitta toiselle puolelle. Lähestyin tätä eläintä samanlailla kun edellistä. Käsi ojossa ja annoin sen nuuhkaista. Sama kävi kun edellisen kanssa. Nuuhkaisu, mylväisy ja rintaan tönäisy. Tällä kertaa vaan eläin muuttui yht’äkkiä eläkeläiseksi mieheksi joka kädet ojossa ja alkamassa puristelemaan rintojani. Läppäisin kädet pois ja tungin hänen ohitseen.

Kun pääsin tallista pois, löysin kaverini ulkopuolelta. He päättivät alkaa pelaamaan jotain korttipeliä josta en koskaan ollut kuullutkaan. Kysyin oliko korttipeli uno:n kaltainen ja sain vastaukseksi epäuskoneita huokauksia pojilta ja kaveriltani nyökkäyksen. yritin järjestellä korttejani sillä aikaa kun muut puhuivat matkastamme ja pian huomasinkin korttieni olevan kirjan sivun kokoisia ja yritin sivunumeroiden mukaan saada sivut ojennukseen. Tämän jälkeen heräsin.

En saanut oikeen nukuttua, yöllä ja kun uni tuli, oli aikaa nukkua vain pari tuntia. Siinä ajassa kuitenkin ehti unen nähdä ja vaikka kouluun tuli kiire, enkä ehtinyt kirjoittaa unta ylös, muistin sen onneksi vielä kotiin päästyäni. Tässä tämä:

Uneni alkoi juna-aseman vierestä, jossa nainen paimensi koiranpentuja ja huuteli ohikulkijoille, että: ”Ottakaa edes yksi! Muuten joudun viedä nää kotiin ja sit mulla on neljä pentua siellä”. Kumarruin silittelemään yhtä pentua ja mietin samalla oman koirani pentuaikaa, joka ei ollut helppo. Tämä nainen joutuisi kokemaan sen nelinkertaisena. Niinpä nappasin yhden pennun ja mietin siinä samalla että mitä mies sanoisi, jos toisin sen kotiin ja kasvattaisin koiralaumaamme yhdellä. Samalla kyselin minkä kokoinen pennusta tulee isona. Koiran toinen silmä oli myös pienen pisteen kokoinen ja kun mainitsin tästä niin pentujen omistaja tökkäsi sitä ja silmästä tuli taas normaali.

Astuimme vieressä olevaan asemarakennukseen ja kyselin vieläkin pennusta. Asema rakennus alkoi liikkua ja huomasin pian olevani todella suuressa junassa, joka sinkosi eteenpäin niin vauhdilla, että kaikki ihmiset lensivät kumoon. Aloin panikoida sillä en tiennyt olinko ottanut bussikorttiani mukaan ja kotiin olisi tästä päästävä. Seuraava pysäkki oli kuitenkin kotini vieressä, joten kun junan ovet avautuivat, sinkosin ulos ja sovimme vielä pennun omistajan kanssa juttelevamme huomenna uudestaan pennun luovutuksesta. Pentu tulisi yöksi siis meidän luoksemme. Hiivin kotiin ja kattelin ikkunoista , olisiko mies hereillä vielä ja panikoin samalla miten kertoisin pennusta ja miksi minulla se vieläkin oli sylissä. Mies avasi oven ja ohi kävellessään huomautti että pienempi koiristamme oli alkanut puremaan ihmisiä. Pienempi on kiltimpi kun toinen koiramme, joten oli selvästi aivan väärä tilanne tuoda kolmatta koiraa taloon. Unen lopun pohdin, miten esittelisin koiran muille.